top of page

Annikka

Personal trainerisi sukututkimuksessa

Oma sukututkimukseni, vuonna 2006 alkoi onnellisesta sattumasta. Löysin muuton yhteydessä valtavan kokoisen paperin, johon siskoni oli aloittanut kirjata lyijykynällä äitimme puolen sukupuuta. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin niiden ihmisten nimiä ja syntymäaikoja, jotka olivat eläneet ennen minua ja joiden ansiosta minäkin olen olemassa. 

Se sai minut innostumaan ja halusin tietää enemmän noista esivanhemmistani: missä he asuivat, kuinka he elivät, paljonko heillä oli lapsia ja mitä he tekivät työkseen! Nyt vuosien kokemuksella voin auttaa myös sinua!

Oli siis vuosi 2006; siinä minä ihmettelin löytämääni lankettia ja etsin internetistä kuumeisesti alustaa, jonne voisin syöttää löytämäni tiedot. (Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Facebook alkoi levitä Suomessa vasta vuoden 2007 lokakuussa, silloin vielä englanninkielisenä). 

Onnistuinkin löytämään vähän aiemmin perustetun MyHeritage-sukututkimusalustan ja aloin siirtämään tietoja sinne. Muutaman mutkan kautta päädyin suomentamaan MyHeritagen sivustoa ja Family Tree Builder -ohjelmaa. Toimin vapaaehtoisena kääntäjänä MyHeritagessa kunnes vuonna 2016 otin vastaan Suomen maavastaavan (Country Manager) pestin. Kaiken aikaa tein myös omaa sukututkimustani. Työssäni huomasin, että hyvin monet ihmiset haluavat nimenomaan henkilökohtaista neuvontaa ja siitä lähti ajatus tämän sivuston perustamiseen.

Annikka vauhdissa
Ylioppilaita 1900-luvun alkupuolelta

Sukututkimus on mielenkiintoinen harrastus, joka nappaa mukaansa

Voit valita, tutkitko omia esi- vai jälkipolviasi. Jos valitset lähtöhenkilöksi vaikkapa isäsi ja lähdet selvittämään hänen sukuaan nykyisyydestä menneisyyteen sukupolvi sukupolvelta, niin tätä tutkimusta kutsutaan nimellä esipolvitutkimus.

Voit faktojen lisäksi kirjata ylös elämäntarinoita ja sijoittaa kaiken historialliseen kontekstiin, jolloin tutkimuksesta tulee kiinnostavaa ja läheistä.

Jälkipolvia tutkiessasi valitset pariskunnan suvun kantaisäksi ja -äidiksi ja liikut menneestä nykyisyyteen selvitellessäsi heidän jälkipolviaan.

Jos olet vasta aloittelemassa sukututkimusta, valitse ensin suunta tutkimuksellesi; kenestä aloitat ja mihin suuntaan olet menossa. Nykyisin suuri osa lähdetiedoista löytyy netistä, joten voit tehdä tutkimustasi kotoa käsin – sukututkimus on helppoa ja hauskaa!

Tutustu myös sukututkimuksen käytännesääntöihin, joissa neuvotaan henkilötietojen keräämiseen, tallentamiseen ja julkaisemiseen liittyvät eettiset ja hyvät käytännöt.

bottom of page